Jäsenblogi: Kelpoinen vai kelvoton?


”Kelpaat kelle vaan”, laulaa Juha Tapio – ja vakuuttavasti laulaakin. Olisipa ihana uskoa tuon laulun sanoma todeksi myös työnhakusavotassa, joka ajoittain tuntuu epätoivoiselta suossa tarpomiselta. Jälleen kerran selailen työpaikkailmoituksia ja vertailen pääsyvaatimuksia omiin tutkintotodistuksiini ja vahvuuksini. Kulttuurikoordinaattori, muskariope, opettajan sijainen, lastenohjaaja, kouluttaja. Voisiko näistä jokin olla tehtävä, johon kasvatustieteen maisterin tutkintoni ja musiikkipedagogin paperini olisivat kelvolliset ja työkokemukseni riittävä? Tovin verran kuvittelen tekeväni kyseisiä töitä. Kelaan, miten istuisin toimistopöydän ääressä tai kipittelisin pitkin koulun käytäviä ja pohdin, miten perhearki sulautuisi uusiin työkuvioihin.

Mielessäni listaan vahvuuksiani. Mitä voin kirjoittaa hakemukseen, jotta olen rehellinen, mutta samalla sopivan itsevarma osaamisestani? Entä jos työnantaja näkeekin heikkoutena ominaisuuden, joka omasta mielestäni on suurin vahvuuteni? Sydämen pohjastani uskon, että suurehkon perheen äitiys on kasvattanut minua enemmän kuin yksikään korkeakoulututkinto ja perhearjen pyörittäminen on vahvistanut monia työelämässäkin oleellisia taitojani. Työnantajan näkökulmasta asia saattaa olla toisin: suurperheen äiti ei olekaan kelpo työntekijä. Lapsethan sairastavat, nainen saattaa tulla taas raskaaksi ja mitä ilmeisimmin paljon lapsia hankkinut rouvashenkilö panostaa enemmän perheensä hyvinvointiin kuin työhön.

Hakemuksen kirjoittamisen ajan luotan olevani kelvollinen haettavaan tehtävään, saatan jopa innostua siitä. Luottamus murenee viimeistään siinä vaiheessa, kun kutsua haastatteluun ei tule ja jään miettimään, kelpaanko enää ikinä kenellekään työmarkkinoilla.

Toisessa kourassa työhakemus,
toisessa todistusnippu:
kelpoisuuksia
pätevyyksiä
vahvuuksia.
Kaihoten katselen
tarpeettomaksi käyneitä
äitiysfarkkuja ja imetyshuppareita.
Palan halusta
solahtaa niiden armollisuuteen ja
aikaan, jolloin
kelpoisuudeksi
riitti avara syli.”

Ystävieni jutusteluja kuunneltuani uskallan väittää, etten ole ainoa kohti keski-ikää hiipivä nainen, joka pikkulapsiajan jälkeen etsii paikkaansa työelämässä. En ole ainoa, joka turhautuu ja pettyy, kun koulutusta vastaavaa tai edes läheltä liippaavaa vakituista työtä ei löydy. Rohkeimmat lähtevät vielä opiskelemaan uutta ammattia työllistymisen toivossa. Uudelle uralle hakeutuminen voikin olla hyvä vaihtoehto. Iän ja kasvun myötä nuoruuden ammatilliset unelmat ovat voineet muuttua.

Itsekin olin avoin opiskeluvaihtoehdolle. Työkriisini velloessa pahimmillaan hakeuduin työvoimatoimistoon ammatinvalintapsykologille uraohjaukseen. Lopputulos psykologin tekemien pitkällisten testien jälkeen oli: olen oikealla alalla, vain sopiva työpaikka puuttuu. Tavallaan tämä tieto on lohdullinen. Olen joskus jossitellut, että olisipa joku aikoinaan estellyt minua lähtemästä musiikkialalle, jossa työllisyystilanne on huono. Tuskin olisin estelijää uskonut, sillä vastoin kutsumustaan on vaikea toimia. Ammatillinen identiteetti on merkityksellinen osa olemassaoloa.

Kotiäitivuosien aikana luulin, että identiteettini rakentuu vahvasti vain äitiyden varaan. Humahdin ja hurahdin täysillä äitiyteen. Lasten vartuttua olen löytänyt äitiysfarkkujen ja imetystoppien uumenista työminäni ja innokkaana tahtoisin päästä omannäköiseen lokoseen työelämässä jakamaan musiikin, oppimisen ja ihmisenä kasvun ilosanomaa. En haluaisi olla vain jonkun sijainen tai pätkätyöläinen, vaan olla tosissani läsnä juuri minulle tarkoitetussa tehtävässä, kuten kotiäitinä olin äitiydessä.

On siis oltava työnhaussa luonteeltaan sitkeä, mikä on ominaisuus, jonka mainitsen hakemuksissa vahvuutenani. Toivottavasti sitkeys aikanaan palkitaan ja voin Juha Tapiota kompaten lauleskella kelvanneeni työnantajalle. En kelle vaan, vaan sille yhdelle oikealle ja sopivalle. Eläkevirkaa odotellessani Asiantuntijaosuuskunta Mielekäs on oiva alusta toteuttaa ammatillisia unelmia.

Mirkka Auvinen

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jäsenblogi: Suomi, yksinäisten valtakunta

Jäsenblogi: Myy osaamisesi!