Jäsenblogi: Myy osaamisesi!

"Myy osaamisesi!" Niin työnhakijoita kuin yrittäjiä kannustetaan tekemään tätä. Molempien oletetaan olevan itsetuntemuksen mestareita, jotka osaavat vaikka unissaan kertoa, millaista osaamista ovat tarjoamassa työnantajalle tai asiakkaalle. Tietysti osaaminen kertominen pitää osata tehdä kirjallisesti, sanallisesti, videoiden kautta, visuaalisesti ja [mitä muita keinoja nykyään onkaan]. 

Kyllä, osaaminen ja sen kertominen muille ovat tärkeitä juttuja, mutta niiden kyseenalaistava tarkastelu on myös tarpeen. Elina Henttonen ja Kirsi LaPointe huomauttavat mahtavassa kirjassaan Työelämän toisinajattelijat, että meidän uuden työn sankareiden odotetaan muodastavan Minä Oy:itä ja itsensä brändäämisen sekä oman osaamisen myynnin oletetaan tulevan meiltä kuin itsestään.

Millaisia paineita osaaminen ja siitä kertominen asettaa meille ihmisille? Minä olen itse tällä hetkellä työelämän suhteen murroskohdassa: olen työstämässä väitöskirjaa valmiiksi ja alle vuosi sitten ryhtynyt osuuskuntayrittäjäksi. Pohdin nyt, pitäisikö yrittää jäädä akateemiselle alalle, hakea jotain ihan muita töitä vai sittenkin panostaa täysillä itseni työllistämiseen. Kaikkiin vaihtoehtoihin liittyy vaatimus osata tuoda osaamiseni esille ja vakuuttaa, että siitä on kuulijalle hyötyä. 

Tiedän kyllä olevani ihan fiksu ja osaava tyyppi, mutta osaamiseni sanoittaminen lyö minut lukkoon. Erityisesti menen lukkoon, kun pitää miettiä kenelle ja mihin osaamisestani on hyötyä. Aloin pohtia, miksi se on niin vaikeaa. Yksi syy on tietysti se, että osaamisen pohtiminen nostaa esille erilaiset epävarmuudet. Osaanko minä nyt mitään, osaanko tarpeeksi? 

Ehkä vieläkin tärkeämpi syy liittyy osaamisen luonteeseen. Jo arjessa toimimiseen tarvitaan tolkuton määrä osaamista: osaan valmistaa itselleni aamiaista, huolehtia henkilökohtaisesta hygieniasta, käydä kaupassa, käyttää erilaisia kulkuneuvoja... Vaikka nämä kaikki ovat vaatineet opettelua, on niiden osaaminen tullut toiston myötä itsestään selväksi eikä minulle tulisi mieleenkään kertoa, että osaan pestä hampaat. Samoin käy myös työhön liittyvälle osaamiselle. Kun olen toiston myötä opetellut vaikkapa projektien hallintaa tai toimimaan kannustavasti ryhmätyöskentelyä vetäessäni, en enää oikein osaa nähdä näitä osaamisia. Osa osaamisestani taas on sellaista, että vasta jotain juttua tehdessäni huomaan tai muistan, että tämähän luonnistuu minulta hyvin. Jos en satu tekemään sellaisia asioita, en enää osaakaan kertoa niistä tai edes tajua osaavani niitä.  

Koen, että minulta puuttuu osaamisen sanoittamiseen tarvittava osaaminen. Niin, osaamisen myyminenkin vaatii ihan yhtä lailla osaamista. Osaamiseni kertomisesta ja myymisestä ei ole tullut minulle rutiinia, koska en ole etkeen hakenut töitä tai yrittänyt myydä osaamistani tuotteena. En siis ole harjaantunut osaamisen sanoittamiseen liittyvissä käytännöissä. 

Miten voisin siis harjoittaa tätä osaamista? Yksi apu itselleni on ollut koulutuksiin osallistuminen. Viime viikolla päättyi Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun Roihu-projektin järjestämä Tuotteista ja myy oma asiantuntijuutesi -koulutus, johon osallistuin. Koulutus antoi välineitä sanallistaa osaamiseni eli juuri sitä, mitä olen halunnut. Toisaalta se, että osallistun kerran koulutukseen, ei tee osaamisen myymisestä vielä rutiinia. Minulla on välineet, mutta nyt tarvitaan samanlaista toistoa kuin hampaiden pesun kanssa, jotta osaamisen sanoittaminen tulee minulta ihan rutiinilla. Ei se loppujen lopuksi sen ihmeellisempää ole kuin hampaiden peseminen!

- Piritta Parkkari

piritta.parkkari(at)gmail.com, @PParkkari

Ollaan yhteydessä! Tavoitat koko Mielekkään porukan osoitteesta mielekas@gmail.com


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jäsenblogi: Kelpoinen vai kelvoton?

Jäsenblogi: Suomi, yksinäisten valtakunta