Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2018.

Anna tilaa kertoa, mitä kuuluu - Mielekäs 1 vuotta!

Kuva
Mielekäs on nyt 1-vuotias! Mitä ensimmäiseen vuoteen onkaan mahtunut?  Vuosikatsauksen sijaan pohdimme tässä jäsenblogimme tapaan mielekkyyttä.
Lapsuusvuodet eivät ole ruusuilla tanssimista aloittelevalle osuuskunnalle, jonka jäsenillä on hyvin erilaisia elämäntilanteita ja rajallinen aika käytettävissä osuuskunnan hyväksi. Yhdessä ja erikseen olemme pohtineet, keitä me palvelemme ja mitä me heille tuotammekaan. Keitä me olemme yksilöinä ja yrityksenä, mitä me osaamme ja mihin siitä on hyötyä? Pohdinnat tuovat mukanaan turhautumista ja epävarmuutta.
Työskentelemme mielekkään työn ja palveluiden puolesta, mutta miten tämä näkyy osuuskunnan omassa arjessa? Jaamme tässä yhden vuoden aikana kehkeytyneen käytännön, joka tuottaa meille mielekkyyttä.

Jokainen tapaamisemme alkaa kysymyksellä "Mitä kuuluu?" Jokainen läsnäolija kertoo vuorollaan (toisten keskeyttämättä), mitä hänelle kuuluu. Kuulumisten läpikäyntiin saattaa kulua jopa tunti. Kuulostaako itsestään selvältä, kenties…

Jäsenblogi: Mielekkäitä käytäntöjä kirjoittamisen avuksi

Kuva
Monen työssä tai opinnoissa vaaditaan paljon kirjoittamista tutkielmien, esseiden, artikkelien, raporttien ja suunnitelmien laatimisesta niin sähköpostien kirjoittamiseen, some-päivitysten tekemiseen kuin viestien kirjoittamiseen kavereille. Kirjoittaminen kuitenkin tuntuu tuottavan haasteita ja erinäisiä inhottavia tuntemuksia. 
Olen viime aikoina lukenut laajalti mielekkäästä työstä, käytännöistä ja tavoista. Aloin sen takia pohtia kirjoittamiseen liittyviä käytäntöjä, jotka voivat tuottaa tunnetta siitä, että itse kirjoittaminen ja oma työ on mielekästä. Jaan tässä lyhyesti kaksi käytäntöä, jotka parhaimmillaan tekevät minulle kirjoittamisesta suorastaan nautinnollisen asian!
Ensimmäinen niistä on kirjoittaminen samassa tilassa muiden kanssa. Tästä on useita variaatioita, kuten shut up and write -tapaamiset. Täällä Mikkelin yliopistokeskuksella, missä minulla on toimisto, kutsumme tällaisia tapaamisia kirjoitustreffeiksi. Idea on yksinkertainen: tullaan porukalla (vähintään kaksi i…